
Ympyräisten värikkäät hahmot innostavat lapsia osallistumaan
Ympyräiset-konseptin lähtökohtana on ajatus, että panostamalla tunnetaitojen oppimiseen jo varhain saavat lapset hyvät eväät onnelliseen ja menestykselliseen elämään. Pedagogien kanssa kehitettyä Ympyräiset-konseptia testattiin vuonna 2017 Helsingin Yliopiston Playful Learning Centerin ohjaamana lapsiryhmissä. Lapset ihastuivat Ympyräisten sympaattisiin pyöreisiin eläinhahmoihin. Testauksessa kirjojen vahvuudeksi todettiin, että ilon ja positiivisten tunteiden lisäksi tarinat antavat mahdollisuuden pohtia lasta kiinnostavia tunteita kuten vihaisuutta, kiukkua ja pelkoa sekä syy-seuraussuhteisiin ja tunteisiin johtaneita tilanteita.
Ensimmäiset Ympyräiset satukirjat ilmestyivät syksyllä 2017 Kustannus Mäkelän kustantamina. Lapsiperheissä ja päiväkodeissa on ihastuneina vastaanotettu Ympyräisten satukirjojen tapa johdattaa keskustelua tunnetaitoihin arkielämässä. Nyt satukirjoja on ilmestynyt 8 kappaletta ja sarja on laajentunut myös muihin tunnetaitojen harjoittelua vahvistaviin tuotteisiin.
Ympyräiset Tunnetaito-ohjelman lasten Tunnetuokiot jäsentyvät satukirjojen ympärille, koska uusien asioiden hahmottaminen on lapselle mieluista ja helppoa tarinoiden avulla. Ympyräisten hauskat eläinhahmot innostavat lapsia pohtimaan ja harjoittelemaan tunne- ja kaveritaitoja yhdessä. Värikäs satumaailma tempaa lapset mukaansa ja vaikeitakin tunteita kuten kiukkua ja kateutta on helpompi käsitellä lasten kanssa etäämmällä mielikuvitusmaailmassa.
Ympyräiset asuvat Poutapilvessä
Jos joskus tähyilet oikein tarkasti taivaalle, saatat nähdä erityisen kauniin pilven. Se on Poutapilvi, jota asuttaa hauska joukko Ympyräisiä. Poutapilvessä tutustut tunteisiin: siellä kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja.
Ympyräiset ovat kaikki pyöreitä kuin kumpupilvet, mutta luonteiltaan ne ovat erilaisia. Joku hermostuu helposti, toinen haluaa hyvää kaikille ja kolmas on taitava sovittelemaan riitoja.
Tutustu Ympyräisiin:

Räyhä Rapu
Minäkö äkkipikainen, olen niiiin eri mieltä! Ja huonolla tuulella!! Aina kun kiukustun, muutun tulipunaiseksi. Arghh!
Räyhä Ravun ärhentelyn kuulee jo kaukaa. Jos jokin painaa sen mieltä tai ei mene suunnitelmien mukaan, Räyhä Rapu kertoo siitä kaikille. Sen on vaikea sopeutua muutoksiin, ja se ilmaisee epävarmuutensa ärtymyksenä. Joskus tuntuu, että se on jatkuvasti huonolla tuulella. Räyhä Rapu tykkää omasta rauhasta ja viihtyy hyvin itsekseen. Se hakee huomiota töksähtävillä tavoilla ja karkottaa helposti muut ympäriltään, vaikka kaipaisi seuraa ja hyväksyntää.
Rutiinit ja toistot tuovat sille turvallisen olon, ja sillä on tarkat säännöt, joita muidenkin pitäisi noudattaa. Tunteiden näyttäminen onnistuu siltä kuin vettä vain, mutta niiden säätelyssä ja käytöksen hallitsemisessa se tarvitsee apua.

Sisu Kettu
Minua eivät pienet epäonnistumiset lannista. Jos en ensimmäisellä kerralla onnistu, yritän sitkeästi uudestaan. Kuono pystyyn ja eteenpäin!
Sisu Kettu on harjoittelemisen mestari, joka tietää, että onnistumiset vaativat työtä ja useita yrityksiä. Sillä on hyvä itsetunto ja luja usko omaan sisukkuuteensa. Usein myös pieni uteliaisuus auttaa jatkamaan eteenpäin. Sisu Kettu rakastaa ratkoa ongelmia ja arvoituksia ja ottaa vastaan haasteita. Se viihtyy hyvin muiden seurassa ja luottaa usein muihin varauksetta. Sitä eivät pienet vastoinkäymiset paina, ja se rakastaa seikkailua. Sisu Kettu nauttii itse omista saavutuksistaan eikä koe tarvetta rehvastella niillä muille.

Kiva Kirahvi
Sinä olet hyvä! Sinä pystyt siihen! Jokainen on hyvä jossain, ja minun lempilajini on kavereiden kannustaminen. Yhdessä selviämme varmasti, hurraa!
Kiva Kirahvi on kannustuksen mestari. Se jaksaa pysyä positiivisena ja kehua ja kannustaa muita. Se kykenee näkemään muiden hyvät puolet ja vahvuudet. Kiva Kirahvi on avoin uusille asioille. Kavereiden seura saa Kiva Kirahvin todella iloiseksi. Se on usein hyvin puhelias. Kiva Kirahvi tulee toimeen erilaisten tyyppien kanssa, mutta joskus se muita ajatellessaan unohtaa ottaa huomioon omat tarpeensa.

Pomppu Bansku
Ikiliikkuja on keksitty: se olen minä! En malta rauhoittua hetkeksikään. Olen sukkela, vikkelä ja äänekäs. Lisää vauhtia, en väsy ikinä!
Pomppu Bansku on utelias ja kekseliäs ja keskittyy vain harvoin yhteen asiaan kerrallaan. Se nauttii kavereiden seurasta ja huomion keskipisteenä olemisesta. Pomppu Bansku auttaa mielellään toisia, mutta joutuu usein vaikeuksiin, sillä se toimii ennen kuin ajattelee. Se ei aina malta pysähtyä tunnistamaan tai kuuntelemaan omia tunteitaan. Keskittyminen ei ole sen vahvuus, mutta se on sitäkin parempi innostumaan uusista asioista!

Fiksu Fantti
Olen ikivanha, syväviisas ja taitava ratkomaan ongelmia. Kun vatsani on täynnä, pystyn ratkaisemaan kiperätkin pulmat. Röyh… Hupsis, anteeksi!
Muut Ympyräiset luottavat siihen, että saavat Fiksu Fantilta aina huolenpitoa ja apua pulmiinsa. Fiksu Fantti ei pidä yllätyksistä ja pysyisi mieluiten tutussa ja turvallisessa päiväohjelmassaan. Nälkä on Fiksu Fantin pahin vihollinen. Kurniva maha saa sen hermostumaan, eikä ajattelusta tule enää mitään. Fiksu Fantti on mainio kokki ja pitää aina makoisia herkkuja lähettyvillään.

Siro Saparo
Kunpa kaikki pitäisivät minusta. Tykkäätkö sinä minusta? Olenko varmasti tarpeeksi pinkki ja pyöreä?
Siro Saparo rakastaa järjestystä ja pyrkii kaikessa täydellisyyteen. Se on hyvä tulkitsemaan muita ja huomioimaan muiden tunteita. Siro Saparo kokee usein epävarmuutta siitä, onko se riittävän hyvä ja pidetäänkö siitä. Se kaipaa rutkasti huomiota ja kannustusta muilta.

Puspus Pusukala
Sinä olet kerrassaan ihana! Paljon pusuja sinulle! Suukoin selvitään isostakin riidasta. Saanhan ainakin halata?
Puspus Pusukala tulee mielellään lähelle, joskus ehkä vähän liiankin innokkaasti. Se viihtyy hyvin muiden seurassa ja nauttii huomiosta. Puspus Pusukala ei aina ymmärrä, miksi on tärkeää antaa muille tilaa ja omaa rauhaa. Itse se tekisi kaiken mielellään yhdessä kavereiden kanssa. Se antaa omien tunteidensa näkyä, ja muut huomaavat helposti, onko se iloinen vai surullinen. Se haluaa olla ystävällinen ja kaikkien kaveri, mutta saattaa joskus innokkuuttaan ja ymmärtämättömyyttään loukata muiden tunteita.

Pelokas Pingviini
Hui, pelästytit minut! Vo… voinhan luottaa sinuun?
Pelokas Pingviini tykkää tarkkailla tilanteita etäältä. Kaikki uusi tuntuu haastavalta, ja kestää aikansa, ennen kuin se uskaltaa lähestyä uusia asioita. Se pelästyy helposti ja on aluksi ujo. Se on hyvin kekseliäs ja luova, kunhan tuntee olonsa turvalliseksi. Useimmiten Pelokas Pingviini saattaa vaikuttaa hiljaiselta, mutta se ajattelee sitäkin enemmän mielessään. Se on hyvin sovitteleva ja empaattinen ja osaa lukea muiden tunteita. Pelokas Pingviini tarvitsee rohkaisua kokeillakseen uusia asioita, mutta useimmiten se uppoutuu opettelemaan uutta, kun vain pääsee alkuun.

Heko Kroko
Olen iloinen veikko, tykkään naurattaa muita.
Heko Krokolla on hyvä huumorintaju, mikä auttaa sitä hankalissakin tilanteissa. Joskus vitsien kertominen tuntuu muista sopimattomalta ja aiheuttaa riitoja. Useimmiten se kuitenkin saa muut nauramaan ja ilahduttaa valoisalla ja iloisella tavallaan katsella maailmaa. Heko Kroko ei ole kovinkaan järjestelmällinen vaan suhtautuu asioihin rennosti.

Koala Karhu
Olen taiteellinen karhu ja todella lahjakas. Etenkin omasta mielestäni.
Koala Karhun on vaikea tunnistaa ja ilmaista omia tunteitaan. Voimakkaat tunteet aiheuttavat sille herkästi hankalan olon ja saavat sen toimimaan sellaisella ikävällä tavalla, mistä muut hermostuvat. Koala Karhu on kuitenkin taitava myöntämään, että on toiminut väärin, ja se haluaa hyvittää tekonsa muille. Koala Karhu haluaisi olla aina paras, ja yhteistyö muiden kanssa on sille välillä vaikeaa. Koala Karhu on luova ja hyvä keksimään erilaisia leikkejä ja pelejä, minkä vuoksi se on suosittua seuraa.

Zen Flamingot
Me olemme rauhallisuuden mestareita. Pinkki parvemme pystyy rauhoittamaan vaikka pyörremyrskyn. Ommm…
Zen Flamingot eivät hermostu helposti.Ne viihtyvät keskenään omissa oloissaan, mutta ovat myös vieraanvaraisia ja ystävällisiä niille, jotka kyläilevät niiden kotipilvellä.Kun Zen Flamingot kokevat voimakkaita tunteita tai joutuvat riitatilanteisiin, ne vetäytyvät itsekseen rauhoittumaan.Voimakkaat tunteet aiheuttavat niille päänsärkyä.Ne haluavat ennakoida pulmatilanteita viimeiseen asti, jotta välttyisivät hankaluuksilta.
Kysy lisää ja pyydä tarjous!
Mari Korkeamäki
Roundies Entertainment Oy
Puh. 040 3518882
[email protected]